Juuan kunnan ruokapalvelut: eroon muovista osana jätteen vähentämistä

Ilmastoteot
30.03.2026

Juuan kunnan ruokapalveluissa jatketaan aktiivista kehittämistyötä ilmasto- ja kiertotalousasioissa. Viimeisimmät uudistukset ovat siirtyminen muovisista juomamukeista laseihin ja biohajoavan servetin käyttö. Muutosten taustalla oli halu siirtyä pois muovia sisältävistä ruokailuastioista ja vähentää jätettä.

Juuan Poikolan koululla toimivan ruokapalveluiden keittiön Sini Solehmainen ja Virpi Kainulainen kertovat, että muovisten astioiden haasteena on nopea kuluminen. Astioista irtoaa kulumisen seurauksena mikromuovia ja ne täytyy uusia muutaman vuoden välein, joten lasiset astiat ovat turvallisempia ja pitkäikäisempiä. Tällä hetkellä ainoastaan päiväkodilla on enää käytössä joitakin muovisia astioita, mutta myös siellä siirrytään pian täysin pois muovisten ruokailuastioiden käytöstä.

Juuan ruokapalveluiden työssä näkyy ilmastotyön lisäksi aito vuorovaikutteisuus ruokailijoiden kanssa. Oppilaat pääsevät toivomaan lempiruokiaan ruokalistalle ja lisäksi he antavat rohkeasti palautetta keittiölle ruoista. Oppilaat ovat muun muassa laatineet keittiölle kannanoton, jossa he pyysivät kanakeiton poistamista ruokalistalta. Ruokapalveluissa aloitteesta oltiin mielissään, sillä oppilaiden toiveita halutaan kuunnella. Lopputuloksena listalle neuvoteltiin oppilaiden kanssa yhteistyössä uusi ruoka kanakeiton tilalle.

Ruokapalvelut ja koulu toteuttavat yhdessä ruokakasvatusta, joka ulottuu myös varhaiskasvatuksen puolelle. Oppilaiden palaute ja neuvottelu ruokalistan valinnoista on osa ruokakasvatusta. Kun oppilaat tietävät ravitsemussuosituksista, jotka määrittävät esimerkiksi minkä verran liharuokia listalla voi olla, he ymmärtävät paremmin tarjotun ruoan taustalla olevat valinnat. Useimmiten kyse on myös tottumuksesta. Ruokapalveluiden keittiöltä kerrotaan, että kouluruokasuositusten vuoksi esimerkiksi leikkelemakkaraa ei enää tarjota. Sen sijaan leivälle voi laittaa kurkkua, tomaattia, juustoja tai keittiön tekemää savukalatahnaa. Oppilaat ovat tottuneet muutokseen hyvin, eikä leikkelemakkaroita ole enää kaivattu.

Kehittämisintoa ilmasto- ja kiertotalousasioissa Juuan ruokapalveluilla riittää edelleen. Suunnitelmissa on muoviastioista luopumisen jälkeen pohtia tarjottimien käytön lopettamista. Tämä vähentäisi tiskiä merkittävästi.

Ruokapalveluissa koetaan, ilmastotyön kehittämisen taustalla on vapaus tehdä ja suunnitella asioita omien ideoiden pohjalta, minkä vuoksi koko työyhteisö on innokas testaamaan uusia käytänteitä.

Katso myös

Muutokseen tarvitaan kaikki mukaan – Pohjois-Karjalan Marttojen ja Suomen ympäristökeskuksen arjen kiertotaloustutkimuksen tulokset julki

13.04.2026

Vastuullisuus ohjaa Kontiolahdella toimivan Plasthill Oy:n tekemistä

30.03.2026

Rääkkylä on liittynyt julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS)

30.03.2026

Lieksassa edistetään purkumateriaalien hyötykäyttöä

30.03.2026

Kolin koululla siirryttiin maalämpöön

30.03.2026

Pura Nordica luottaa tutkittuun tietoon ja paikallisiin raaka-aineisiin

30.03.2026