Lieksassa edistetään purkumateriaalien hyötykäyttöä

Kuva: Eetu Ahlberg
Ilmastoteot
30.03.2026

Lieksaan on muodostumassa rakentamisen kiertotaloutta edistävä verkosto, jonka tavoitteena on purkumateriaalien kierrättäminen ja hyötykäyttö. Verkoston toiminta on aloitettu osana Lieksan kaupungin omistaman elinkeino- ja kehittämisyhtiö Lieksan Kehitys Oy:n luotsaamaa ”Lieksan Strategiset Ekosysteemit” -hanketta.

 

Verkoston konkreettinen tavoite on, että Lieksassa hyödynnettäisiin purkumateriaaleja rakentamisessa nykyistä enemmän. Purkumateriaalien hyötykäytöllä voidaan säästää merkittäviä määriä neitseellisiä raaka-aineita ja pienentää rakentamisen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Samalla purkumateriaalien hyödyntäminen on usein paras vaihtoehto myös kustannusten näkökulmasta.

 

Lieksassa paikalliset toimijat ovat keskustelleet käytännön yhteistyöstä kahdessa työpajassa, joihin osallistui alueen yrityksiä ja Lieksan kaupungin edustajia. Aihe on herättänyt toimijoissa kiinnostusta ja valmisteilla on muun muassa pilotti, jonka kautta on tarkoitus esitellä erilaisten purkumateriaalien hyötykäytön mahdollisuuksia.

 

Lieksassa on päästy myös konkreettisesti hyödyntämään purkumateriaaleja, kun puretun kaarisillan ja lukiorakennuksen betonia käytettiin tierakentamisessa. Suomessa rakentamisen kiertotalouden yleisin käytäntö onkin juuri kierrätettyä betonin hyödyntäminen maarakentamisessa, mutta tavoitteena on lisätä myös muiden materiaalien ja rakennusosien hyödyntämistä. Lainsäädäntöä on kehitetty siihen suuntaan, että purkamisen yhteydessä tulee yhä enemmän edistää purkumateriaalien hyötykäyttöä.

 

Haasteena on, että purkumateriaalien hyötykäyttö edellyttää ennakoivaa suunnittelua sekä purku- että rakentamishankkeelta. Purkumateriaalin tulee täyttää tietyt vaatimukset ja se tulee varastoida oikein. Käytännön syistä purku- ja rakentamishankkeen on myös oltava ajallisesti riittävän lähellä toisiaan, etenkin jos hyötykäyttö on muuta kuin maarakentamista.

 

Lieksan Kehitys Oy:n Petteri Ryhänen luottaa siihen, että myönteinen vire purkumateriaalien hyödyntämisen ympärillä Lieksassa jatkuu. Ryhänen sanoo Lieksan olevan sopiva ympäristö rakentamisen kiertotaloutta edistävän toimintamallin edistämiseen, sillä pohjatyö on nyt tehty, toimijat on helppo tavoittaa ja yhteistyöstä ollaan kiinnostuneita. ”Tavoitteena on luoda toimintamalli, joka hyödyttää kaikkia osapuolia, ja jota voidaan käyttää esimerkkinä myös muissa kunnissa”.

Katso myös

Muutokseen tarvitaan kaikki mukaan – Pohjois-Karjalan Marttojen ja Suomen ympäristökeskuksen arjen kiertotaloustutkimuksen tulokset julki

13.04.2026

Vastuullisuus ohjaa Kontiolahdella toimivan Plasthill Oy:n tekemistä

30.03.2026

Rääkkylä on liittynyt julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS)

30.03.2026

Juuan kunnan ruokapalvelut: eroon muovista osana jätteen vähentämistä

30.03.2026

Kolin koululla siirryttiin maalämpöön

30.03.2026

Pura Nordica luottaa tutkittuun tietoon ja paikallisiin raaka-aineisiin

30.03.2026